Yritimme aluksi Pyhäjärvelle, mutta lumisateet oli pyyhkinyt tiet umpeen niin että jäätiin autolla kiinni. Kun saatiin auto taas liikkumaan, ajettiin Ristilammelle, josta päätettiin hiihtää Purnujärven autiotuvalle.
Hiihdosta muodostui pirullisen raskas, vaikka matkaa ei ollut kuin jotain 7 km. Vastatuuli räiski lumisadetta naamaan ja suksi luisti upottavassa lumessa tahmeasti, tai ei oikeastaan edes luistanut. Lopulta tuli vielä pimeä ja meininki alkoi olla sitä luokkaa, että ellei ollut varustautunut täysin buddhalaisella kärsivällisyydellä, mieleen saattoi kasaantua joitakin negatiivisia ajatuksia.
Viimisen kilometrin aikana jalat piti sanalla sanoen pakottaa liikkumaan eteenpäin, ja vaikka pysähtymisen jälkeen antoi jaloille tämän käskyn, ahkio perässä ei nytkähtänytkään, ja käsky piti antaa vielä kovemmin, jotta sai koko paketin liikkeelle.
Aika kreisiä, mutta vaikka kämppä oli jo ihan muutaman kymmenen metrin päässä näköpiirissä, tuntui ettei vaan yksinkertaisesti jaksa. Jostakin se sisu silti löytyi ja oli palkitseva fiilis tulla perille - Purnujärven saaren mukavaan pikku autiotupaan.
Naarma se ei anna mitään helpolla - on ennenkin hiihdetty lyijynraskaassa kelissä, on kannettu venettä metsän poikki, on harhailtu helteellä paarmoja kiehuvassa hillasuossa, on säikähdetty kyykäärmettä ja mitä kaikkea.
Lauantaina ilma jatkui paskana, mutta päätimme käydä poraamassa pari pilkkireikää. Joku pikku sintti kävi tönäisemäsä toukkaa, mutta muuten oli täysin hiljaista. Naarman kuuluisa isoriipijä puhalsi ryssänperältä ja lumisae lensi pitkin ja poikin siihen malliin, että päätimme vetäytyä takaisin kämpän suojaan melko pian.
Ajan kuluksi yritin ruokkia lintuja cashewpähkinöillä, chia-siemenillä ja murustetulla hunajaseessampatukalla. Naaras käpylintu tuli haistelemaan, mutta ei edes nuolassu. Voi olla että makea hunaja herätti epäluuloa. Safka jäi siihen. Toivottavasti oravalla kiinnostais jossakin vaiheessa. Viimeistään kesällä muurahaisilla.
Loppupäivä meni kämpässä - syöden, lukien, torkkuen ja välillä kaminaa lämmittäen. Illalla lämmitettiin vielä Purnun mahtava sauna.
Joskus ensimmäisillä Naarman retkillä Tanelin kans törmättiin hiihtotaipaleella moottorikelkkaan, jota ajoi tammikuun talvessa musta takatukka liehuen lippalakkipäinen Männyn Raimo, joka veti perässä rekeä, missä istui iso lihava mies olut törppöjen keskellä. Sillä välin kun iso mies ojentatui reestä kuselle, Männyn Raimo latasi juttua jos toista. Raimo kertoi silloin meille Purnun kämpästä ja sen saunasta, jossa tulee kuulemma maailman parhaat löylyt. Ja niinhän siellä tulee.
Istuessamme Tanelin kans Purnun saunan lauteilla meitä alkoi naurattaan jo pelkkä ajatus siitä, kun kuvittelimme Raimon istuvan samoilla lauteilla pikku viinahuuruisa ja heittävän jotain kairan legendaa.
Saunan jälkeen taivas kirkastui ja katselimme pihalla tähtien ja kuunsirpin koristamaa mustaa avaruutta. Samalla kuuntelimme ihmeellistä kairaa, joka vaikutti ensin täysin hiljaiselta, mutta kohta sieltä löytyikin kaukainen helmipöllön puputus, ja myös jonkin toisen pöllön soundit, jota en ollut ennen kuullut, ja jota en tiedä vieläkään että mikä se oli.
Sunnuntai avartui aurinkoisena. Aamufuudit feissiin, kämppä kondikseen, kamat kasaan ja ulos poraaman reikiä jäähän.
Pilkimme jonkin aikaa saaren kupeessa. Purnun kala ei tuttuun tapaan kiinnostunut pilkistä. Jatkoimme hiljalleen kohti Majavajokea.
Lumisateiden jälkeen järvi oli kirkkaassa auringon paisteessa neitseellisen puhdas ja valkoinen kuin maailmankaikkeuden ensimmäinen enkeli.
Taneli haisteli turkispyytäjänä Naarman rantojen pienten kulkijoiden jälkiä.
Verrattuna perjantain extremehiihtoon meininki oli nyt ihan lasten leikkiä. Naarman riipijäkin vietti sapattia.
Taneli johdatti meät Majavajoen suvannolle, joka vaikutti todella otolliselta pilkkipaikalta - yläpuolella koski ja alapuolella joki lähti ainakin kolmeen omaan uomaansa, ja syvyyttä reilusti. Latasin paikkaan vahvat odotukset, mutta saalis jäi lopulta yhteen ahveneen.
Uskon silti, että paikassa on potentiaalia, mikäli sattuisi oikea syönti ja oikeat kohdat. Emme kuitenkaan jaksaneet porailla pitkin ja poikin, vaan istuimme hiljaa meditatiivisina kevätpäivän rakkaassa syleilyssä ja annoimme elämän tapahtua. Suvannolta valuimme lopulta autolle.
Taneli bongasi tien varresta pakureita, mitkä se kävi paukuttamasa talteen.
Hyvä saalis yhdestä puusta. Näistä keittää chaiggaa ainakin vuoden. Ja mikäli varastossa on jo ennestään, kampetta voi tarjota myyntiin.
Naarmassa on ollut jo pitkään sota. Suomen puolustusvoimat ovat vallaneet eteläisen Lapin komeimman kairan. Kairan asukkaat, ihmiset, eläimet, kulkijat ja suojelijat ovat nousseet vastarintaan. Tosin puolustusvoimat harjoittelee alueella jotain muita vihollisia vastaan. Toivottavasti älyävät lopettaa pelleilyn mahdollisimman pian. Naarman oikeuksia ajaa Pro Rovajärvi.
Päätin tehdä oman pienen sotaharjoituksen.
