Lähdimme pilkkimään Norvajokisuulta edeten kohti ulappaa. Sieltä täältä nousi jokunen pikku kiiski tai ahven.
Puolen päivän jälkeen Kosti porasi reiän täsmälleen oikeaan paikkaan ja täsmälleen oikeaan aikaan - ja 15 minuutin ajan ahvenia nousi ihan solkenaan.
Kostilla kaatui hässäkässä toukkapurkki taskuun, mutta ne pärjäsi siellä hyvin siihen asti, kunnes huippusyönti rauhottui. Näin itseasiassa muutamia toukkia ryömivän pitkin filosofin kasvoja, ja yksi taisi mennä korvaankin, mutten viitsinyt mainita mitään, koska silloin kun kalaa tulee, ei ole aikaa millekään muulle. Se on sellainen saalistajan transsi. Ja voi pojat, voitte kuvitella että sitä oli hauska katsella kun kaveri vetää kalaa kuin mao tse tung ja toukat laahaa levällään pitkin kasvoja.
Itse porasin viereen, mutten päässyt ihan transsiin. Jouduin tyytymään ahvenparven laidan pienempiin yksilöihin, jotka eivät ottaneet niin hanakasti kuin Kostin maagisesta kolosta. Voi olla että kysymyksessä oli eläimille tyypillinen ryhmä riehaantuminen, jolloin keskitytään johonkin yhteen pisteeseen, ja tällä kertaa se oli Kostin pilkki.
Syy saattoi olla myös toukissa tai pilkissä - tai pilkkijässä. Kostilla oli vähän eri mallinen pilkki ja valkoisia toukkia, kun taas minulla oli punaisia. Mutta sitä että syy oli pilkkijässä, pidän hyvin epätodennäköisenä.
Porasimme vielä muutamia reikiä ja kun palasimme ottireikään tai sen lähettyville, siitä tuli edelleen parhaiten, mikä kertoi parven hengailevan just siinä. Yhtä voimakasta syöntiä ei enää silti tullut. Perhokalastuksessa olen havainnut harjuksilla olevan joskus samankaltaisia 10-20 minuutin äärimmäisiä huippusyöntejä, jonka jälkeen meininki rauhoittuu lähes tyystin.
Nykyään pilkkijöillä, myös meillä, on ollut tapana jättää pienet kiiskit ja ahvenet jäälle korppien ruoaksi, mutta nyt päätimme ottaa kaiken talteen ja kokeilla miten niistä voisi valmistaa ruokaa.
Rovaniemeläinen ammattikalastaja Jouko Lampela, joka on esiintynyt tällä blogilla myös aikaisemmin, kirjoitti vasta lehdessä mielipide osastolla kirjoituksen, joka oli otsikoitu: "Opetellaan taas syömään roskakaloja." No, ahventahan ei edes pidetä roskakalana, se on paikoin euroopassa jopa arvostetumpi kuin lohi. Mutta entä gourmet-kiiski?
Jouko kirjoittaa: "Kiiskestä liemikalaa, entisvanhaan kiisket myytiin elävänä Pietarin torilla, tuhat elävää kiiskeä vastasi rengin vuosipalkkaa. Sampi oli niin mauton kala, että tarvitsi kerpun kiiskiä mausteeksi."
Etsin internetistä tietoa kiiskestä valmistetusta liemikalasta, mitä löytyi aika vähän, mutta löysin kuitenkin yhden tällaisen reseptin, mitä päätin kokeilla hieman soveltaen.
Aluksi poistin kiiskeistä limat reseptin ohjeen mukaisesti. Sitten perkkasin sekä kiisket että ahvenet, mikä oli aika värkkäämistä, koska kalat olivat pieniä ja täynnä erilaisia piikkejä.
Sain internetin tietolähteistä sen käsityksen että kiiskeistä tehty liemi on nimenomaan niinkö se juttu. Ja päätinkin tehdä kiiskistä pelkän liemen ja ottaa ahvenista liha.
Tein kiiskiliemen reseptin mukaisesti ja kypsensin ahvenet erikseen kiehuvassa vedessä, jonka jälkeen erottelin siitä lihan, mikä oli vieläkin turhauttavampi projekti kuin perkkaaminen. Liha ei irronnut mitenkään selvästi ja mukaan tuli helposti ruotoja ja nahkaa. Suurin osa kalojen lihasta jäikin hyödyntämättä, koska siinä olisi mennyt koko ilta.
Löysin kaapista porkkanoita ja kesäkurpitsaa, jotka kypsensin kiiskiliemessä. Lopuksi lisäsin ahvenet, suolaa, tilliä ja voita. Keitosta tuli kalakeiton makuinen, mutta ei ollut ehkä ihan vaivansa arvoinen.
Nyt ymmärrään miksi kiisket ovat vastarannan kiiskejä. Taidan jättää ne jatkossa taas korppien ruoaksi, ellen sitten joskus tarvi mateelle syöttiä. Pienet ahvenet sen sijaan olisi parempi ehkä vain paistaa pannulla tai mikäli on savustuspönttö, niin savustaa.
Lampela vielä kertoo: "Koska suomalaiset eivät osaa laittaa järvikalasta ruokaa, konsulteiksi pitää palkata thaimaalaisia. He sotkevat pikkukalat massaksi, tekevät maustetun taikinan ja friteeraavat sären- ja ahvenen penikat."
Olen itse Lampelan kanssa samoilla linjoilla, järvikalojamme olisi syytä hyödyntää sen sijaan että rahtaamme kotiin norjalaisia antibioteeilla kasvatettuja kassi-lohia. Tosin monin paikoin myös kotijärvemme ovat saastuneita ja kalat kantavat suuria määriä ympäristömyrkkyjä, mutta vielä löytyy puhtaitakin järviä. Ja niitä mitkä eivät ole puhtaita, voisi puhdistaa, sen sijaan että rakennetaan lisää ydinvoimaa ja muuta paskaa, mistä en edes tiedä mitään, vaikka olen tämän maailman kansalainen.
Lopputulos lautasella.