Pitkäperjantai

Pitkäperjantai from Kang Gastus on Vimeo.

Viime vuoden pitkästäperjantaista syntynyt lyhytelokuva.

Rovaniemen kevätmarkkinoiden satoa

Rovaniemen kevätmarkkinoiden parasta antia olivat minun mielestä mehiläistuotteet ja kalatuotteet.
















Mehiläisvaha-huulivoidetta ja propolista. Mehiläisvaha-huulivoide sisältää mehiläisvahaa, viinirypäleensiemenöljyä, kaakaovoita ja sitruunaöljyä. Luonnollinen vaihtoehto voittaa lobellon mennen tullen.

Propolis eli mehiläiskittivaha on vahamaista, ruskeaa ainetta, jota työmehiläiset valmistavat puiden silmujen eritteestä ja sitä käytetään pesän lämpöeristeenä ja puhdistusaineena.

Propolis on ikivanha rohdos, jota voi käyttää sisäisesti esimerkiksi suun limakalvojen, ikenien, kurkun, vatsan ja suoliston limakalvojen ärsytystilojen hoitoon.

Ulkoisesti haavojen hoitoon, ihottumiin, sieni-infektioihin ja hyönteisten puremiin. Toimii kuulemma erityisen hyvin huuliherpekseen ja voi torjua orastavan flunssan.


















Piipon vadelma & horsma hunajaa. Tämän hunajan mehiläiset ovat imeneet metensä horsmista ja vadelmista, joten maussa on näiden kasvien hienoja vivahteita.

















Mätipihvejä. Pihveihin oli käytetty eri kalojen mätiä kiiskestä siikaan. Tällaisia ei saa ihan joka kaupasta. Erinomaisia. Mäti kunniaan!
















Ja tietenkin Lampelan neulamuikkuja! Miettikää, 6 euroa kilo! Halvemmalla ei saa villikalaa, eikä myöskään juuri kasvatuskalaa mistään. Lihapuolella ainoastaan jauheliha taitaa olla halvempaa.

Lampela kertoi että ihmiset eivät jostakin syystä osaa arvostaa neulamuikkua. Yleensä toivotaan kuulemma sitä isompaa muikkua, tai sitten ostetaan kaupasta kassilohta. Ihmettelimme tätä yhdessä - tarjolla on lähijärven halpaa villikalaa, jota ei tarvitse perkata eikä fileroida, sen kuin pyörittää jauho & suola & valkopippuri sekoituksessa ja heittää pannuun. Tai sitten siihen Lampelan aina mainitsemaan tönkkösuolaan ja aamulla naamaan. Itse olen toisinaan vetänyt myös raakana ilman suolaa.

Helppo, halpa, ravitseva, tuore, hyvän makuinen, ekologinen. Ja pienuutensa vuoksi nämä kalat eivät ole kerinneet imeä edes ympäristömyrkkyjä vielä kovin pahasti.

Markkinat ovat tänään viimeistä päivää, joten nämä suositukset tulevat nyt vähän viime tinkaan. Mutta tänään tosiaan vielä kerkiää viiteen asti.

Halāsana


















Säännöllinen halāsana-harjoitus vahvistaa vatsalihaksia, tehostaa vatsan elinten toimintoja, notkeuttaa ja vapauttaa selkärankaa ja hartioita, aktivoi kilpirauhasen edistäen aineenvaihduntaa, aktivoi sympaattista hermostoa nostaen suorituskykyä avaamalla hengitysteitä ja lisäämällä luustolihasten verenkiertoa.

Halāsana vahvistaa koko kehoa ja  myös rauhoittaa mieltä ja vapauttaa stressiä, minkä huomaa heti liikkeen tehtyä. Halāsana on hauska tehdä, mutta älä rimpuile sen kanssa, siitä voi seurata vahinkoa. Kuuntele kehoa ja mieltä kaikessa rauhassa. Ja etene sen mukaan.

Niin kuin koko elämä, älä rimpuile ja hätäile, se ei johda mihinkään hyvään. Kaikki hyvä on tässä ja nyt, sinun sisällä. Kaikki hyvä on meidän lihassa. Pitää välillä pysähtyä ja olla hiljaa. Kuunnella. Ottaa iisisti. Huomata. Löytää. Oivaltaa. Vapautua. Kaikki on loppuen lopulta äärimmäisen yksinkertaista.

Halāsana vahvistaa selkärankaa ja selkäranka pitää meidät pystyssä. Sitä sanotaankin, että nyt meni selkäranka, jos jokin taakka painoi liikaa. Halāsana auttaa pitämään meidät paremmin pystyssä.

Kaikki on hyvin tässä ja nyt. Ja tulee olemaan koko ajan vain paremmin. Kaikki muu on hyödytöntä.

Halliween 2012


Halliween 2012 from Kang Gastus on Vimeo.

Aloin tutkimaan viime vuoden videoklippejä ja löysin paljon hyvää materiaalia, joista päätin alkaa hieromaan jonkinlaisia pätkiä.

Tämä ensimmäinen on katkelma viime vuoden marraskuun Rovaniemen skeittihallin Halliweeneistä, millä on Rovaniemen skeittihalleissa jo pitkät perinteet.

Lee