Hiivimme Norvajoen luusuaan jo kukonlaulun aikaan. Aamuaurinko paistoi kauniisti ja kevään ensimmäiset pikkulinnut pudottelivat kirkkaita melodioita.
Aito venäläinen mormuska.
Viritimme mormuskat punaisine toukkineen siiman päähän ja värisytimme niitä erään venäläisen pilkki-gurun mukaan, jolta Taneli on saanut henkilökohtaista opastusta, mutta siika ei näyttänyt kiinnostuvan. Se ei ollut joko syönnillä tai tekniikassamme oli parantamisen varaa. Tanelilla oli yksi kiinni mutta se irtosi. Saaliina oli lopulta yksi särki ja kiiski.
Tämä siika lankesi Tanelin morriin viime viikonloppuna pilkkiessämme samaisessa luusuassa. Se oli Tanelin ensimmäinen siika. Itselläni siika jäi edelleen saamatta.
Norvajärveltä ajoimme Olkkakoskelle vielä harjuksen pyyntiin. Kosti tuli myös paikalle.
Kuvassa Taneli ja Kosti intensiivisesti työntouhussa. Kirkkaassa ja matalassa vedessä on mahdollista seurata syöttiä, mikä on hyvin mielenkiintoista, varsinkin jos kalat ovat kiinnostuneita syötistä. Kosti näki kuinka yksi harjus kävi tönäisemässä syöttiä, näytti sitten keskaria ja ui tiehensä.
Itse sain yhden vajaa mitallisen harjuksen pystypilkillä, missä oli keltainen kuulamorri ja punainen toukka, ja se jäi lopulta ainoaksi saaliiksemme. Lisäksi minulla oli samassa syötissä yksi iso kala kiinni, todennäköisesti harjus tai kirjolohi, mutta siima katkesi melkein heti. En ole aikaisemmin tuntenut pilkillä vastaavaa jytkettä siiman päässä, eikä ole myöskään aikaisemmin mennyt siima poikki.
Isojen kalojen menetykset ovat aina ikäviä. Varsinkin jos jää epäselväksi, niin kuin nyt, että mikä ja minkä kokoinen kala mahtoi olla kysessä. Jos se oli kirjolohi, en menettänyt kuin hyvän morrin, tai Taneli menetti koska se oli Tanelin, mutta jos kysessä oli harjus, menetin saalistajan hienon kokemuksen. Myös tällaisia kaloja käy sääliksi, koska joutuvat hengaileen koukku leuassa. Olemme raakoja. Olemme petoja.
Toisaalta, saaliin menettäminen on myös kasvattava kokemus. Saalistajan täytyy oppia hyväksymään, että saaliin voi joskus menettää. Kokematon olisi saattanut tässä tapauksessa alkaa itkemään tai katkassa ongen. Itse suhtauduin melko buddhalaisesti.
Koskikorennot eli korrit olivat nousseet jo päivänvaloon. Tämä on merkki siitä että pitää alkaa kaivaan perhovapaa esille.
Koskikorennon nymfi.
Niin kuin arvata saattaa, harjuksen vatsa oli täynnä koskikorennon nymfejä. Ei sinäänsä ihme, että meidän punaiset toukat eivät kiinnostaneet, kun joki oli täynnä harjuksille luonnollista ravintoa.