Pitkästä aikaa on yö
laitan hatun
päähän ja kävelen
yöhön
pitkästä aikaa on
yö, samenttinen yö,
varjojen yö
rintamamiestalot,
50-luvulla sahattujen
lautojen kostea
haju
tienlaitojen
villit pimeät
viidakot
nokkonen, pietaryrtti ja
riutunut rentun
ruusu
pujo kuuntelee
kuin vanha viisas
buddha
kiitäjällä suunta sekaisin
katulampun
alla
minulla suunta sekaisin
täydenkuun
alla
rintamamiestalot,
ikkunoissa lämpimät
valot
liiterin päädyssä
halot
isännillä
on ollut suunnat
selvillä
kävelen hiljaisia
katuja kuin
peilityvenen
veden päällä
pitkästä aikaa on
yö, silkin pehmeä yö,
yksinäisten yö
yö, johon
on kätketty
kesän
kulta.
päähän ja kävelen
yöhön
pitkästä aikaa on
yö, samenttinen yö,
varjojen yö
rintamamiestalot,
50-luvulla sahattujen
lautojen kostea
haju
tienlaitojen
villit pimeät
viidakot
nokkonen, pietaryrtti ja
riutunut rentun
ruusu
pujo kuuntelee
kuin vanha viisas
buddha
kiitäjällä suunta sekaisin
katulampun
alla
minulla suunta sekaisin
täydenkuun
alla
rintamamiestalot,
ikkunoissa lämpimät
valot
liiterin päädyssä
halot
isännillä
on ollut suunnat
selvillä
kävelen hiljaisia
katuja kuin
peilityvenen
veden päällä
pitkästä aikaa on
yö, silkin pehmeä yö,
yksinäisten yö
yö, johon
on kätketty
kesän
kulta.
King Of Rovaniemi 2011
jeesuksen kaltaiset from Kang Gastus on Vimeo.
King Of Rovaniemi 2011 tiimimme video. Tiimit oli osittain arvottu. Itse menin tiimiin koska siinä oli Kune. Olimme viimeisiä.
Ukkometto voitti. Tiiton Janne ja Toverit Feat. Janne Tiitto tulivat toiseksi.
Cadillac Records
Innostuin bluesista pari vuotta sitten. Nainen lähti ja aloin kuunnella Howlin' Wolfia ja Little Walteria. Tajusin, että niissä oli jotain sellaista, mitä en ollut kuullut missään muussa musiikissa aikaisemmin. Jokin maaginen poljento ja soundi, mihin havahduin kuin täydenkuun loistoon ja suden ulvontaan pimeällä metsäpolulla, man!
Bluesin pariin ei johdattanut pelkästään se että nainen lähti, vaan enemmänkin populaarimusiikin eri muodot - rock, hip hop, reggae, folk ja vähän vaikka mitkä, mitä oli tullut haisteltua. Halusin vain kulkea polkua yhä syvemmälle. Ja sieltä se löytyi - blues.
Samoilla vesillä liikkui silloin hyvä ystäväni Jonne, joka myöskin oli alkanut haistaa ilmassa bluesin juurevaa voimaa, ja jonka myötävaikutuksesta kiinnostukseni bluesiin on vahvistunut. Se on sitä yhteisten fiilisten jakamista ja voimistuvaa virtaa.
Cadillac Records on Darnell Martinin vuonna 2008 ohjaama elokuva, mikä kertoo legendaarisen blues levyyhtiön Chess Recordsin tarinan. Vaikka vuonna 2008 bluesin siemen oli jo itämässä minussa, on leffa mennyt silloin silti jostain syystä täysin ohi. Mikäli olisin kuullut leffasta, olisin ollut siitä uskoakseni kiinnostunut jo tuolloin. Jokatapauksessa, löysin ja katsoin sen vasta nyt.
Olen huono elokuvakriitikko. Cadillac Recordsista löytyy varmasti paljon epäkohtia, mutta itselleni leffa oli mielenkiintoinen ja miellyttävä kokemus, josta haluan vain kertoa. Tämä onkin pikemminkin leffan hyväntahtoinen esittely kuin varsinainen elokuva-arvostelu.
Erityisen mielenkiintoiseksi leffan teki Chicago bluesin historiaan pohjautuvat tosielämän henkilöhahmot. Tykkäsin myös elokuvan ulkonäöstä. Tyylillä toteutettua vanhaa tunnelmaa aina Mississipin plantaaseilta 50-luvun Chicagon klubeille ja kaduille. Ja tätä kaikkea tietenkin kuljetti eteenpäin Muddy Watersin, Little Walterin ja muiden elokuvan tähtien voimakas ja tyylikäs blues.
Henkilöhahmojen roolit olivat myös onnistuneet, vaikka en ole tuntenut oikeasti ketään niistä tyypeistä. Chess Recordsin ensimmäinen stara oli Muddy Waters, mistä leffa lähtee liikenteeseen. Muddya näyttelee Jeffrey Wright, joka hoitaa homman uskottavasti. Tiedä sitten, millainen Muddy oli oikeasti. Leffa on aina leffa.
Pikku hiljaa messiin tulee myös muita staroja - Little Walter, jonka traagisen roolin Columbus Short vetää pirun elävästi. Leffan katsottua Little Walterin mieletöntä huuliharppusoundia hämmästelee vain entistä enemmän. Kuvioissa pyörii myös mystinen mörökölli Howlin' Wolf, jonka rooliin Eamonn Walker istuu mainiosti.
Meininkiä pyörittää levy-yhtiön pomo Leonard Chess, jota näyttelee erinomainen Adrien Brody.
Cadillac Recordsin prinsessa on Etta James, jota näyttelee tämän päivän Etta, Beyonce Knowles. Ja lopulta estradille astuu myös itse rock'n roll, Chuck Berry, jonka roolissa nähdään mukavasti Mos Def. Ainakin Mos, Knowles ja Jeffrey myös laulavat itse roolihahmojensa osuudet ja onnistuvat siinä hyvin.
Suosittelen leffaa kaikille. Myös niille, joita blues ei kiinnosta. Leffa saattaa silti ehkä avata silmiä bluesin suuntaan. Tai ainakin siihen mikä vaikutus sillä on ollut nykyiseen populaarimusiikkiin. Ja ylipäätänsä leffa on ulkonäöllisesti komeaa katsottavaa ja draamaakin riittää.
Chicago bluesin meiningissä oli samoja piirteitä kuin nykyisillä hip hop artisteilla - rahaa ja naisia ja päihteitä. Muttei ehkä ihan samoissa mittakaavoisssa. Ja päinvastoin kuin nykyiset hip hop artistit, niistä ei juuri laulettu. Lyriikat juureutuvat Mississippin vanhaan country & delta bluesiin, vaikkei Chicago bluesin esittäjät ehkä eläneet ihan silleen. Vaikka toisaalta useimmat blues-lyriikat ovat ajattomia ja sopivat ylipäätänsä ihmisten elämään.
Kaikilla ei kiinnostanut silti sekoilu ja pröystäily. Leffasta käy yhdessä hyvässä kohtauksessa hyvin ilmi, että ainakin Howlinilla oli hieman erilaisempi meininki. Wikipediankin mukaan Howlin eli kiltisti ilman päihdesekoilua ja jopa saman naisen kanssa koko elämänsä. Ja vaikka rahaa oli, sillä ei ostettu kaupan kalleinta autoa.
Voi olla, että taide & musiikki jengi yleistetään turhan helposti päihteisiin, vaikka joukossa on myös paljon normaalia meininkiä. Ehkä se on vain niin, että päihteet luo romantiikkaa ja romantiikkaa luo tarinoita. Ja tarinat luo tähtiä. Ja tähdet luo päihteitä. Ja päihteet luo sanoja. Ja sanat luo päihteitä. Oho, nyt tämä meni ihan häneksi, vaikka en edes ole päihteissä. Mitenköhän se oikeasti menee?
Chicago blues ei ole mikään alku ja juuri. Se on vain popularisoitunut, tai sanoisinko kaupungistunut versio alkuperäisemmästä Mississippin country & delta bluesista, jossa soundiin vaikutti eniten sähkö ja vahvistimet. Chicago bluesin tähdet olivat kuitenkin Mississippistä ja saaneet oppinsa ja vaikutteensa Charlie Pattonilta, Robert Johnsonilta, Son Houselta ja muilta varhaisilta blues tähdiltä.
Ja toki Mississippistäkin voidaan mennä vielä syvemmälle - lopulta aina mustaan afrikkaan asti. Kyllä totuus on se, että mustat ovat hyvin pitkälle amerikkalaisen rytmimusiikin ja näin myös nykyisen populaarimusiikin takana.
Leffan tarkoitus onkin nostaa hattua Chicago bluesin pioneereille ja muistuttaa edelleen ehkä jossain määrin siitä, miten valkoiset omivat mustien biisejä ja tekivät niistä valkoisen valtaväestön hittejä.
Toisaalta taas 60-luvun valkoiset rokkarit nostivat mustat blues artistit uudelleen jalustalle, joista mainisttakoon ainakin Canned Heat, Eric Clapton ja The Rolling Stones, jonka nimikin tulee Muddy Watersin samannimisestä biisistä. Myös itse rollarit vilahtavat leffassa, näyttäen valkoisina nuorina poikina mustan musiikin maailmassa kuin hentoisilta teinitytöiltä.
Bluesin pariin ei johdattanut pelkästään se että nainen lähti, vaan enemmänkin populaarimusiikin eri muodot - rock, hip hop, reggae, folk ja vähän vaikka mitkä, mitä oli tullut haisteltua. Halusin vain kulkea polkua yhä syvemmälle. Ja sieltä se löytyi - blues.
Samoilla vesillä liikkui silloin hyvä ystäväni Jonne, joka myöskin oli alkanut haistaa ilmassa bluesin juurevaa voimaa, ja jonka myötävaikutuksesta kiinnostukseni bluesiin on vahvistunut. Se on sitä yhteisten fiilisten jakamista ja voimistuvaa virtaa.
Cadillac Records on Darnell Martinin vuonna 2008 ohjaama elokuva, mikä kertoo legendaarisen blues levyyhtiön Chess Recordsin tarinan. Vaikka vuonna 2008 bluesin siemen oli jo itämässä minussa, on leffa mennyt silloin silti jostain syystä täysin ohi. Mikäli olisin kuullut leffasta, olisin ollut siitä uskoakseni kiinnostunut jo tuolloin. Jokatapauksessa, löysin ja katsoin sen vasta nyt.
Olen huono elokuvakriitikko. Cadillac Recordsista löytyy varmasti paljon epäkohtia, mutta itselleni leffa oli mielenkiintoinen ja miellyttävä kokemus, josta haluan vain kertoa. Tämä onkin pikemminkin leffan hyväntahtoinen esittely kuin varsinainen elokuva-arvostelu.
Erityisen mielenkiintoiseksi leffan teki Chicago bluesin historiaan pohjautuvat tosielämän henkilöhahmot. Tykkäsin myös elokuvan ulkonäöstä. Tyylillä toteutettua vanhaa tunnelmaa aina Mississipin plantaaseilta 50-luvun Chicagon klubeille ja kaduille. Ja tätä kaikkea tietenkin kuljetti eteenpäin Muddy Watersin, Little Walterin ja muiden elokuvan tähtien voimakas ja tyylikäs blues.
Henkilöhahmojen roolit olivat myös onnistuneet, vaikka en ole tuntenut oikeasti ketään niistä tyypeistä. Chess Recordsin ensimmäinen stara oli Muddy Waters, mistä leffa lähtee liikenteeseen. Muddya näyttelee Jeffrey Wright, joka hoitaa homman uskottavasti. Tiedä sitten, millainen Muddy oli oikeasti. Leffa on aina leffa.
Pikku hiljaa messiin tulee myös muita staroja - Little Walter, jonka traagisen roolin Columbus Short vetää pirun elävästi. Leffan katsottua Little Walterin mieletöntä huuliharppusoundia hämmästelee vain entistä enemmän. Kuvioissa pyörii myös mystinen mörökölli Howlin' Wolf, jonka rooliin Eamonn Walker istuu mainiosti.
Meininkiä pyörittää levy-yhtiön pomo Leonard Chess, jota näyttelee erinomainen Adrien Brody.
Cadillac Recordsin prinsessa on Etta James, jota näyttelee tämän päivän Etta, Beyonce Knowles. Ja lopulta estradille astuu myös itse rock'n roll, Chuck Berry, jonka roolissa nähdään mukavasti Mos Def. Ainakin Mos, Knowles ja Jeffrey myös laulavat itse roolihahmojensa osuudet ja onnistuvat siinä hyvin.
Suosittelen leffaa kaikille. Myös niille, joita blues ei kiinnosta. Leffa saattaa silti ehkä avata silmiä bluesin suuntaan. Tai ainakin siihen mikä vaikutus sillä on ollut nykyiseen populaarimusiikkiin. Ja ylipäätänsä leffa on ulkonäöllisesti komeaa katsottavaa ja draamaakin riittää.
Chicago bluesin meiningissä oli samoja piirteitä kuin nykyisillä hip hop artisteilla - rahaa ja naisia ja päihteitä. Muttei ehkä ihan samoissa mittakaavoisssa. Ja päinvastoin kuin nykyiset hip hop artistit, niistä ei juuri laulettu. Lyriikat juureutuvat Mississippin vanhaan country & delta bluesiin, vaikkei Chicago bluesin esittäjät ehkä eläneet ihan silleen. Vaikka toisaalta useimmat blues-lyriikat ovat ajattomia ja sopivat ylipäätänsä ihmisten elämään.
Kaikilla ei kiinnostanut silti sekoilu ja pröystäily. Leffasta käy yhdessä hyvässä kohtauksessa hyvin ilmi, että ainakin Howlinilla oli hieman erilaisempi meininki. Wikipediankin mukaan Howlin eli kiltisti ilman päihdesekoilua ja jopa saman naisen kanssa koko elämänsä. Ja vaikka rahaa oli, sillä ei ostettu kaupan kalleinta autoa.
Voi olla, että taide & musiikki jengi yleistetään turhan helposti päihteisiin, vaikka joukossa on myös paljon normaalia meininkiä. Ehkä se on vain niin, että päihteet luo romantiikkaa ja romantiikkaa luo tarinoita. Ja tarinat luo tähtiä. Ja tähdet luo päihteitä. Ja päihteet luo sanoja. Ja sanat luo päihteitä. Oho, nyt tämä meni ihan häneksi, vaikka en edes ole päihteissä. Mitenköhän se oikeasti menee?
Chicago blues ei ole mikään alku ja juuri. Se on vain popularisoitunut, tai sanoisinko kaupungistunut versio alkuperäisemmästä Mississippin country & delta bluesista, jossa soundiin vaikutti eniten sähkö ja vahvistimet. Chicago bluesin tähdet olivat kuitenkin Mississippistä ja saaneet oppinsa ja vaikutteensa Charlie Pattonilta, Robert Johnsonilta, Son Houselta ja muilta varhaisilta blues tähdiltä.
Ja toki Mississippistäkin voidaan mennä vielä syvemmälle - lopulta aina mustaan afrikkaan asti. Kyllä totuus on se, että mustat ovat hyvin pitkälle amerikkalaisen rytmimusiikin ja näin myös nykyisen populaarimusiikin takana.
Leffan tarkoitus onkin nostaa hattua Chicago bluesin pioneereille ja muistuttaa edelleen ehkä jossain määrin siitä, miten valkoiset omivat mustien biisejä ja tekivät niistä valkoisen valtaväestön hittejä.
Toisaalta taas 60-luvun valkoiset rokkarit nostivat mustat blues artistit uudelleen jalustalle, joista mainisttakoon ainakin Canned Heat, Eric Clapton ja The Rolling Stones, jonka nimikin tulee Muddy Watersin samannimisestä biisistä. Myös itse rollarit vilahtavat leffassa, näyttäen valkoisina nuorina poikina mustan musiikin maailmassa kuin hentoisilta teinitytöiltä.
Rovaniemen Wanhat Markkinat
Käytiin Tanelin kanssa vähän haistelemassa markkinahumua.
Ajaessani tuossa yksi kesäpäivä töissä paketteja korkalovaaran suuntaan, erään osoitteen nimi herätti huomion: Lindan Luomula. Paketti oli osoitettu kerrostalo asuntoon, jossa mukava virolaisnainen Linda, piti luomuleipomoa.
Kyselin hieman meiningistä ja Linda kertoi. Kaikki raaka-aineet luomua ja vielä erityisen hyviä, jopa lääkinnällisiä sellaisia. Kuulosti hyvältä. Kun olin jo pihalla starttaamassa autoa Linda riensi perään ja antoi matkaevääksi pieniä makupaloja. Oli kyllä makeita ja ravitsevia leipäsiä.
Linda on myynyt tuotteita lauantaisin torilla, josta yksi päivä kävin hakemassa ison leipäpitkon. Se kuitenkin jämähti pakasteeseen, koska enää ei ole tullut oikein syötyä leipää. Tajusinkin pian, että olin ostanut leivän vain sen takia että se oli luomua ja läheltä, enkä sen takia että minulla oikeasti halutti leipää.
Sen jälkeen en ole ostanutkaan leipää, mutta joka diggaa leivistä, suosittelen Lindan pitkoja. Leipää, kuten muitakaan viljatuotteita, ei kande vetää kuitenkaan niinkö leipää, haitallisen gluteiinin ja runsaiden hiilihydraattien takia.
Lindalla oli nyt koju tietenkin myös markkinoilla. Leipien lisäksi tarjolla oli ilmaista yrttiteetä, joka - niin kuin Lindan leivätkin - oli tehty Lindan itse hakemaan korkalovaaran lähteestä haettuun lähdeveteen.
Myös kaikki yrtit oli kerätty Rovaniemen ympäristöstä. Lindalla on kyllä meininki kohallaan. Parempaa laatua saa hakemalla hakea nykyisen kaltaisesta yhteiskunnastamme.
Lindan apuna kojussa oli myyjänä hänen kaunis tyttö, minkä takia Taneli jämähti kojun ääreen muka miettimään että minkä leivän ostais. Aikansa siinä piti pohtia että löyty sopiva pitko.
http://lindanluomula.net/
Nämä mukavat nuoret ihmiset tekivät puolestaan luomupirtelöitä. Näin hyvälaatuisia pirtelöitä Rovaniemellä ei ole vielä ikinä ennen myyty.
Itse ostin gingerin, joka koostui luomuomenista, luomukanelista, luomuinkivääristä ja paikallisesta luomuhunajasta. Oisko siinä ollut myös luomukookosöljyä, en muista. Mutta hyvä se oli. Ja aika hauska, mutta myös nämä pirtelöt oli tehty korkalovaaran lähteeltä haettuun lähdeveteen.
Kerrankin tapahtuma, jossa myydään jotain oikeasti hyvää suuhun pantavaa - surullisten nitriittijauhomakkaroiden, surullisen oluen, surullisten pillimehujen, surullisten metrilakujen, surullisten limonadien ja muun kuran joukossa.
Taneli ja vihreä pirtelö. Valikoimassa oli myös mm. raakasuklaa nappeja ja suklainen pirtelö, joka oli tehty raakamaitoon.
Vanhoina aikoina Rovaniemen markkinoilla ei myyty pirtelöitä, mutta kaikki mitä myytiin oli luomua. Se oli itsestäänselvyys. Nyt luomu mielletään muodiksi, mitä se osittain onkin, mutta itse näkisin touhun pikemminkin positiivisena liikehdintänä kohti parempaa.
Minulle on tarjottu kritiikkiä, että luomu on epäeettistä, koska luomu vaatii suuria resursseja, eikä sillä ruokita koko maailmaa. En ole perehtynyt luomutuotannon resursseihin, mutta on sanomattakin selvää, ettei maailmaa ole järkeä pyörittää myöskään nykyisen kaltaisella kestämättömällä ja epäterveellisellä kemikaali sekoilulla.
Jos tilanne on se, että jengiä on niin paljon, että siihen ei auta kuin kestämätön tehotuotanto, joka tuhoaa sekä maata, ihmisiä että kaikkea elollista, niin silloin pitäisi alkaa varmaan miettimään väestön kasvun säätelemista.
Planeetan jengi vain kasvaa kasvamistaan, mutta eihän se voi loputtomiin kasvaa. Tila ei riitä kaikille ja planeetta ei jaksa. Vai onko joku toista mieltä?
Ihmiskunnan hyvinvoinnin ja jatkuvuuden kannalta hyvä juttu olisi mielestäni siirtyä kokonaan luomuun kaikilla tuottamisen aloille ja rajoittaa joksikin aikaa radikaalisti syntyvyyttä. Vanhemmiksi haluavat voisivat mielumin adoptoida lapsia joilla ei ole ennestään omia vanhempia.
Nykyihmisen surkeimpia keksintöjä ovat markkinatalous ja tehotuotanto. Parhaimpia ehkäisy. Mutta myös jo muinaiset viidakon kansat osasivat ehkäistä, sen takia meininki yhteisöissä pysyikin mukavasti balanssissa, ennen kuin valkoinen mies tuli viljelemään tupakkaa tai tuomaan kristinuskoa.
Viidakon jengi älysi sen mitä me ei älytä, että mikäli tehdään liikaa jengiä, tarvitaan myös lisää maata. Maata jota ei ole. Viidakon jengi älysi myös paljon muitakin asioita, mitä me ei älytä. Tästä voisikin seurata jo ihan toinen keskustelu siitä, että millä mittareilla älykkyys ja kehittyminen mitataan?
Oli positiivista nähdä markkinoilla luomujuttuja, ja on ollut muutenkin mukava seurata luomun suosion kasvamista, mutta ideaali tilanne olisi kuitenkin se, ettei luomu olisi mikään erillinen juttu, vaan normaali tila, itsestäänselvyys. Tämä on se mitä toivon.
Ajaessani tuossa yksi kesäpäivä töissä paketteja korkalovaaran suuntaan, erään osoitteen nimi herätti huomion: Lindan Luomula. Paketti oli osoitettu kerrostalo asuntoon, jossa mukava virolaisnainen Linda, piti luomuleipomoa.
Kyselin hieman meiningistä ja Linda kertoi. Kaikki raaka-aineet luomua ja vielä erityisen hyviä, jopa lääkinnällisiä sellaisia. Kuulosti hyvältä. Kun olin jo pihalla starttaamassa autoa Linda riensi perään ja antoi matkaevääksi pieniä makupaloja. Oli kyllä makeita ja ravitsevia leipäsiä.
Linda on myynyt tuotteita lauantaisin torilla, josta yksi päivä kävin hakemassa ison leipäpitkon. Se kuitenkin jämähti pakasteeseen, koska enää ei ole tullut oikein syötyä leipää. Tajusinkin pian, että olin ostanut leivän vain sen takia että se oli luomua ja läheltä, enkä sen takia että minulla oikeasti halutti leipää.
Sen jälkeen en ole ostanutkaan leipää, mutta joka diggaa leivistä, suosittelen Lindan pitkoja. Leipää, kuten muitakaan viljatuotteita, ei kande vetää kuitenkaan niinkö leipää, haitallisen gluteiinin ja runsaiden hiilihydraattien takia.
Lindalla oli nyt koju tietenkin myös markkinoilla. Leipien lisäksi tarjolla oli ilmaista yrttiteetä, joka - niin kuin Lindan leivätkin - oli tehty Lindan itse hakemaan korkalovaaran lähteestä haettuun lähdeveteen.
Myös kaikki yrtit oli kerätty Rovaniemen ympäristöstä. Lindalla on kyllä meininki kohallaan. Parempaa laatua saa hakemalla hakea nykyisen kaltaisesta yhteiskunnastamme.
Lindan apuna kojussa oli myyjänä hänen kaunis tyttö, minkä takia Taneli jämähti kojun ääreen muka miettimään että minkä leivän ostais. Aikansa siinä piti pohtia että löyty sopiva pitko.
http://lindanluomula.net/
Nämä mukavat nuoret ihmiset tekivät puolestaan luomupirtelöitä. Näin hyvälaatuisia pirtelöitä Rovaniemellä ei ole vielä ikinä ennen myyty.
Itse ostin gingerin, joka koostui luomuomenista, luomukanelista, luomuinkivääristä ja paikallisesta luomuhunajasta. Oisko siinä ollut myös luomukookosöljyä, en muista. Mutta hyvä se oli. Ja aika hauska, mutta myös nämä pirtelöt oli tehty korkalovaaran lähteeltä haettuun lähdeveteen.
Kerrankin tapahtuma, jossa myydään jotain oikeasti hyvää suuhun pantavaa - surullisten nitriittijauhomakkaroiden, surullisen oluen, surullisten pillimehujen, surullisten metrilakujen, surullisten limonadien ja muun kuran joukossa.
Taneli ja vihreä pirtelö. Valikoimassa oli myös mm. raakasuklaa nappeja ja suklainen pirtelö, joka oli tehty raakamaitoon.
Vanhoina aikoina Rovaniemen markkinoilla ei myyty pirtelöitä, mutta kaikki mitä myytiin oli luomua. Se oli itsestäänselvyys. Nyt luomu mielletään muodiksi, mitä se osittain onkin, mutta itse näkisin touhun pikemminkin positiivisena liikehdintänä kohti parempaa.
Minulle on tarjottu kritiikkiä, että luomu on epäeettistä, koska luomu vaatii suuria resursseja, eikä sillä ruokita koko maailmaa. En ole perehtynyt luomutuotannon resursseihin, mutta on sanomattakin selvää, ettei maailmaa ole järkeä pyörittää myöskään nykyisen kaltaisella kestämättömällä ja epäterveellisellä kemikaali sekoilulla.
Jos tilanne on se, että jengiä on niin paljon, että siihen ei auta kuin kestämätön tehotuotanto, joka tuhoaa sekä maata, ihmisiä että kaikkea elollista, niin silloin pitäisi alkaa varmaan miettimään väestön kasvun säätelemista.
Planeetan jengi vain kasvaa kasvamistaan, mutta eihän se voi loputtomiin kasvaa. Tila ei riitä kaikille ja planeetta ei jaksa. Vai onko joku toista mieltä?
Ihmiskunnan hyvinvoinnin ja jatkuvuuden kannalta hyvä juttu olisi mielestäni siirtyä kokonaan luomuun kaikilla tuottamisen aloille ja rajoittaa joksikin aikaa radikaalisti syntyvyyttä. Vanhemmiksi haluavat voisivat mielumin adoptoida lapsia joilla ei ole ennestään omia vanhempia.
Nykyihmisen surkeimpia keksintöjä ovat markkinatalous ja tehotuotanto. Parhaimpia ehkäisy. Mutta myös jo muinaiset viidakon kansat osasivat ehkäistä, sen takia meininki yhteisöissä pysyikin mukavasti balanssissa, ennen kuin valkoinen mies tuli viljelemään tupakkaa tai tuomaan kristinuskoa.
Viidakon jengi älysi sen mitä me ei älytä, että mikäli tehdään liikaa jengiä, tarvitaan myös lisää maata. Maata jota ei ole. Viidakon jengi älysi myös paljon muitakin asioita, mitä me ei älytä. Tästä voisikin seurata jo ihan toinen keskustelu siitä, että millä mittareilla älykkyys ja kehittyminen mitataan?
Oli positiivista nähdä markkinoilla luomujuttuja, ja on ollut muutenkin mukava seurata luomun suosion kasvamista, mutta ideaali tilanne olisi kuitenkin se, ettei luomu olisi mikään erillinen juttu, vaan normaali tila, itsestäänselvyys. Tämä on se mitä toivon.
Poimintoja etelästä
Tikkakoski.
Tallinna.
Jo'Buddy & Down Home Kings !!!
Helsinki, Storyville.
Jo'Buddy.
Jazzpianisti.
Runo ja itse runoilija Lauri Kenttä.
Helsinki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)