Sumu nuoli vaaran laitoja, kun skannasimme muutaman suvannon Raudanjoella, mutta ne olivatkin sen verran sulia, ettemme tohtineet pilkille. Hyppäsimme takaisin Harjus-Heikin Hiaceen, joka näppäili kepsiin yhden pienemmän sivujoen - ja posottelimme sinne.
Jätimme auton tien laitaan, sukelsimme läpi pumpulin pehmeän lumimetsän ja tulimme kohtaan, jossa kapea joki puhkeaa pyöreäksi lompoloksi, niin kuin olimme kepsistä kattoneet ja olettaneet sen olevan harjuksen talvinen koti.
Ensimmäisenä meitä tervehti iloisesti pieni kärpänen, joka lienee ensimmäinen hyönteinen minkä olen nähnyt elävänä ulkona tammikuussa.
Älä ollakaan, iloisen kärpäsen lisäksi myös toinenkin pikku höttimötti oli noussut sulasta vedestä ihmettelemään maailmaa, kaiketi siinä luulossa, että pääsisi bailaamaan aurinkoon, mutta harmikseen joutui vielä kangistelemaan lumessa.
Siitä huolimatta, että nyt on mateen kutu ja useimmat pilkkijät keskittyvät rouhimaan niitä, meidän mielessämme oli silti harjus. Madepilkille pitäisi hommata oma kalustonsa. Ehkä joku päivä rohkenemme kokeilla myös sitä, makean veden mystistä turskaa.
Istua jörötimme odottamaan, että harjus puraisee, mutta kalat pysyttelivät passiivisina. Harjus-Heikki oli meistä ahkerin, haisteli tarkasti joka kolon, kokeili eri korkeudet ja syötit, mutta tuloksetta.
Tammikuu lienee haastavin kuukausi saada kalaa, mutta lompareemme rauha, talvisen metsän syli ja sulan veden laulu saivat meidät tuntemaan olomme onnellisiksi. Aavistelimme, että harjukset olivat joen toisella puolen ulkomutkassa, jonne virta työnsi safkaa, mutta emme uskaltaneet ylittää jokea.
**********************************************************************************