Lainassaari pakkasaamuna.
Tykkään pienistä autioista saarista. Niissä on ihan oma tunnelmansa. Jotain mystistä, kadonnutta aikaa, eristäytyneisyyttä. Ehkä autioissa saarissa heijastuu mentaliteettini ja viihdyn niissä siksi. Olenhan asunutkin puolet elämästäni saaressa - saarenkylässä.
Tosin saarenkylä ei ole autio, siellä asuu paljon ihmisiä ja siellä on jopa citymarket ja apteekki, ja tykkään erityisesti saarista, joissa ei ole citymarkettia ja apteekkia. Sain viettää toki saarenkylässä onnellisen lapsuuden, mutten laske sitä ihailemieni saarten joukkoon.
Toivoisin asuvani vielä joskus jossakin pienemmässä ja mieluiten autiossa saaressa. Lainassaari olisi sijaintinsa puolesta ihanteellinen - lähellä mutta kaukana. Haluaisin nimenomaan asua lähellä mutta kaukana.
Lainassaari on ainakin talvisin autio, kesällä siellä voi olla kuulemma mökeillä jengiä. Tosin osa niistä näyttää hylätyiltä, mutta se voi johtua talvesta. Lainassaari sijaitsee lähellä keskustaa mäkirannan edustalla. Talvella sinne on helppo kävellä jäätä pitkin, mikäli haluaa hengittää hetken ihan toisenlaista meininkiä.
Kävelyretkellä saaren halki unohtaa kaiken muun. Ei ole kuin pelkkä saari ja minä. Tai pelkkä saari ja sinä. Riippuu kuka on kävelyretkellä. Kävelyretket kannattaa tehdä ehdottomasti yksin. Tällöin kuulet, näet ja tunnet paremmin itse saaren, kun taas jos sinulla on joukko höliseviä ystäviä mukana, saaren maaginen tunnelma katoaa. Pahimmassa tapauksessa joku ystävistäsi raahaa mukana ipodia & kaiutinta, jota se rämisyttää innoissaan, ja tällöin saaren todellinen tunnelma on lopullisesti menetetty, man!
Saaren läpi kulkee polku. Kaupungista käsin kulkijaa tervehtii valoisa koivikko.
Elämää saaressa.
Haaveiden koti. Maalaisin kylläkin ainakin pirtin eri väriseksi.
Mökin pihakoivussa oleva pakuri, joka säästyi Kang-kirveen iskulta, ja sai jatkaa hurjaa elämäänsä.
Saaren salaperäisessä kuusiholvissa lepää ikuinen usva.
Repolaisen koti.
Kaatunut järkäle.
Saaressa muinoin asuneiden intiaanien pyhiä asuinsijoja.
Hylätty kylä.
Lainassaaressa on varmaan rovaniemen paksuimmat männyt.
Tämän postibussin kuski on ollut vielä enemmän kännissä kuin mitä mie olin muutama vuosi sitten joinakin kreiseinä öinä jakaessani lapin kansaa. Minulla oli pyörän lehtilakuissa olutta, mitä kumosin pysyäkseni nousussa jotta en sammunut kerrostalon hissiin ylös mennessä. Kerran minulla oli Tomi kaverina, kummallakin maha täynnä rommia - sinä aamuna ehkä joka kolmas sai lehden, ja osa niistäkin oli märkiä, man!
Oikeasti, olisi mielenkiintoista tietää miten & milloin & miksi tuo on päätynyt tuonne?
Vois kesällä polttaa rahat, uida alasti saareen ja muuttaa tuohon - into the wild!