Retkikunta: urheilutarvike-myyjä Ville Puominen, pintaperhokalastaja Keijo Mölläri, rakennusinsinööri Jaakko Luiro, dokumentaarikko Lauri Moilanen ja vanha kunnon kippari Veksi Huttunen, joka on tullut tunnetuksi mm."Huttusen Jiistä".
Ennätimme koskelle ilta-syönnille, jota ei ollut. Vesi oli sateiden jälkeen korkealla ja kalat hukassa. Itselläni yksi tärppi, muuten tyhjää. Puominen löysi yhden tai pari alamittaista harjusta.
Pojat joen penkareella. Haistan tässä Kunettikosken nurmikkoisessa joen penkareessa aavistuksen akuankkamaista idylliä, kun Tupu, Hupu ja Lupu rientävät aurinkoisena kesäpäivänä joelle onkimaan. Kaikki on silloin niin hyvännäköistä, tiedättehän. Tosin tämä kuva ei anna just nyt sitä kuvaa mitä tarkoitan, mutta silti.
Jätkät kämpän hämärässä.
Luigi vetää sikeitä honkapuulla.
Mao tse tung ja iso hauki.
Seuraavaan päivänä harjukset olivat edelleen hukassa, mutta Luigi korjasi saaliskiintiön virvelöimällä tämän ison hauen.
Puominen otti asiaksi, perkkasi miehenä hauen, maustoi ja laittoi foliossa nuotioon. Siitä tuli herkullinen ateria, mistä riitti mukavasti koko retkikunnalle.
Meltausjoen varressa on hienoja leiripaikkoja, kuten tämä Kunetin kämppä, mutta itselläni on ollut aina vaikea saada joesta kalaa. Eikä muillakaan ole ollut juuri sen parempaa onnea, Kunetin kämpän päiväkirjasta löytyy sieltä täältä tuttu lisäys: ei kalaa. Tällä tarkoitetaan lähinnä harjuksia ja taimenia, koska haukea joessa tuntuu riittävän.
Keijolla oli yksi pieni harjus kiinni, mihin hyökkäsi hauki, mutta päästi sitten irti. Tämä Kunetin mielisairas hauki tuli tutuksi jo viime kesän lopulla, jolloin Estille kävi samalla tavalla. Voi olla että nimenomaan hauet verottavat harjuskantaa.
Vai liekkö Tenokari vienyt kaiken.
Tällä kertaa Meltausjoen kalastamista vaikeutti vielä tietenkin korkealla ollut vesi. Kokemukseni mukaan aina kun vesi on normaalia korkeammalla, kaloja on vaikeampi löytää. Kunetin lisäksi olemme kalastaneet viimepäivinä Aapiskoskella ja Raudanjoella, jossa vesi on ollut myös korkealla, ja kalat täysin hukassa. Eikä pidä unohtaa myöskään mustenevaa kuuta.
Loppukevennyksenä tämä Riki Sorsan biisi, jonka Keijo toi meille kaikille tutuksi laulelemalla sitä Kunetilla, tosin väärin. Tämä onkin omistettu Keijolle.
Kaukaa taas palaan joelle kerran,
se mua tuudittaa, ja saan unohtaa,
huuhdon huoleni jokeen taas kerran,
sen viileys mua rauhoittaa.